Konsta

"Mun ei täydy vaan mä saan"

 

-Elastinen

 

(c) Ronja Nieminen

Nimi: Gentle Miracle's Comes With Attitude "Konsta"	Rotu: Valkoinenpaimenkoira	Terveys:
Sukupuoli: uros	Paino:	Korkeus:

 

 

Timin saatua lopullisen tuomionsa, aloin miettiä tosissani toista koiraa. En ole niitä ihmisiä, joilla on krooninen pentukuume ja näkevät joka paikassa hyviä pentueita joita selailevat huvikseen. Lopulta, enemmän intuition kuin faktatiedon pohjalta löysin valkkarin, joka tuntui jotenkin omalta, mutta kaukaiselta. Rodulta jonka voisin joskus omistaa. Kävin aikaa tappaakseni läpi yhdistyksen pentuvälitystä, ja silmiini pisti yksi pentue. Se oli hyvä, suorastaan liian hyvä. Ja vaikka olin juuri sopinut itseni kanssa, että katson vain, niin kyllähän me kaikki tiedämme miten siinä lopulta kävi. Kasvattaja vastasi kiinnostukseeni pentueesta, ja sovimme että voisimme tavata seuraavana viikonloppuna messarissa. Viikonloppuna istuin kavereideni kanssa junnukehän laidalla, kunnes päätin lähteä hakemaan (ties monennenko) pussin metrilakuja. Yhtäkkiä näin edessäni laumoittain valkkareita, olin sattumalta rynninyt suoraan niiden kehälle. Ulospäin suuntautunut kun olen, rynnin suoraa päätä pakoon. Hetken päästä olin saanut itseni kerättyä sen verran että palasin kehälle raahaten mukana parasta kaveriani. Siinä sitten kyyläsimme hyvän hetken kehän laidalle pakkautunutta ihmismassaa, kunnes luulin tunnistavani kasvattajan jengeineen sinisissä jakuissa kehän toisella puolella. Kaverini häipyi ihmismassaan toivottaen onnea, ja seisoin siinä vielä hetken kunnes harpoin kasvattajan luo. Ihastuin pentueen emään Nukaan kohtuullisen paljon heti. Se oli reipas ja avoin, ja tietenkin karvaton mikä sopii omiin mieltymyksiini. Kasvattaja ja Nukan omistaja olivat mukavia, ja sovimme pitävämme yhteyttä.

Sitten alkoi tapahtua. Timmen meni huonommaksi ja oli lopetusuhan alla. Mietin ettei tässä vaiheessa ole oikea aika sittenkään toiselle koiralle. Yhteydenpito jäi. Kevät eteni ja tahtomattani tarkistelin GM'n sivuja vähän väliä. Nuka oli astutettu. Ultrassa oli käyty. Timi näytti taas paremmalta. Lopulta minun oli pakko laittaa sähköpostia, vaikka olinkin lähes varma että kaikki pennut ovat jo varattuja. Epäilyni osoittautuivat oikeiksi, sillä Maarit kertoi että kyselyjä on paljon. Ei mikään ihme, pentue oli poikkeuksellisen hyvä. Onnekseni mitään ei kellekään oltu luvattu, ja minut luvattiin ottaa listalle mukaan, vaikkei minusta ollut mitään pitkään aikaan kuulunutkaan. Siitä alkoi pitkä odotus, vaikka olinkin suhteellisen optimistinen. Lopulta kymmenen pentua syntyivät, viisi urosta ja viisi narttua. Olimme miettineet narttua. Kului vielä pari viikkoa, kunnes saimme tietää että meille todentotta riittäisi pentu. Voi sitä ilon määrää. Vappuna, pentujen ollessa kolme viikkoa, menimme katsomaan niitä. Ne olivat pieni ruikkuja, ja vain värinauhat kaulassa erottivat ne toisistaan. Yksi nartuista oli kuollut, ja Maarit ehdotti meille urosta. Ei ollut ensimmäinen kerta kun mietin, olisiko se sittenkin järkevämpää. Päätimme ottaa uroksen. Kävimme vielä toisen kerran katsomassa pentuja niiden ollessa neljä viikkoa. Kuudennen viikon kohdalla Maarit soitti ja kertoi valinneensa meille ruskean pennun. Ruskean pennun. Se oli suunnilleen koko pentueen isoin, ja olin hiukan järkyttynyt. Sittemmin näimme muita pentuja, ja Konsta oli sekä kapea että eristäytyvä niihin verrattuna. Se on söpö.

 

Helppo pentu se ei kyllä ole, heti ensimmäisenä päivänä se oli nylkyttämässä mun jalkaa aivan innoissaan. Sitä ettei patjalle saa tulla se ei meinannut uskoa millään. Timin kuri on kuitenkin vähän tasoittanut sen itseluottamuksen ylitsevuotavaa tulvaa. Se ei pelkää mitään, ja suhtautuu kaikkeen kuin kotiinsa, se on ihana.

 

"Mulla ei ollut mitään muuta kuin mahdollisuus, tieto siitä että mitä tahdoin voin saavuttaa.

Kovalla duunilla asiat vaan onnistuu, kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan. "